Hiiri hyppäsi piirtopöydälle

Kun työelämän nopeiden muutosten keskellä joku pysyy samassa firmassa lähes 30 vuotta, kertoo se työpaikan tasosta jo melkoisesti. Henri Helevän ura Vertexillä alkoi vuonna 1989.

– Täällä on kiva henki, työkaverit ovat hyviä tyyppejä ja työtehtävät vaihtelevat. Tekniikan kehitys on tuonut koko ajan sopivasti muutosta ja mielenkiintoa, summaa Henri Vertex-vuosiaan.

Vertexillä pääsee kehittämään omaa ohjelmistotuotetta kansainvälisessä yhteisössä. Tämän Henri Helevä koki jo vuonna 1991, kun Vertex oli raivaamassa tietä Yhdysvaltojen CAD-markkinoille. Tuolloin vielä käytössä ollut digitointipöytä oli USA:ssa vieras työkalu, joten Vertexin sovellukseen piti kehittää hiirikäyttö.

– Sain lentää pariksi kuukaudeksi Bostoniin toteuttamaan ensimmäisen hiirikäyttöisen käyttöliittymämme. Sovellus tuli sitten Vertexiin jäädäkseen. Samalla siinä tuli tehtyä opintoihin liittyvä diplomityö, Henri muistelee.
Toimialan suurin muutos näkyy ohjelmistotyökaluissa. – Koodia tehtiin aluksi tekstieditorilla. Nyt työkalut ovat älykkäitä, työ on nopeutunut. Työnteko on siten myös miellyttävämpää.

Draivi säilyy

Monipuolisuus ja vaihtelevuus pitää “draivin” päällä. – Työ on aina erilaista ja haastavaa, aivojaan pääsee käyttämään joka päivä. Tämä on ongelmanratkaisua ja on hienoa, kun tietää auttavansa asiakasta.

Henri on työskennellyt sekä Vertexin CAD-ohjelmiston että tuotetiedonhallintaohjelmiston kehityksessä. Hän osallistuu myös asiakastyöhön. – Jos vain kehittää koodia, metsä häviää helposti puilta. On hyvä nähdä, miten asiakkaat käyttävät ohjelmistoamme ja millainen käyttäjän todellisuus on.

Viimeisen muutos Henrin uralla oli vuoden 2021 keväällä, kun hän siirtyi tuoteomistajan rooliin. – Uusi työtehtävä tuntuu erittäin mielekkäältä, koska olen tehnyt kehitystyötä tuotteen parissa jo vuosikausi. Nyt on sopivasti vastuuta ja haastetta, se on loistava yhdistelmä, Henri tuumii.

Innovatiivisuutta, avoimuutta ja auttavaisuutta ruokkiva työilmapiiri saa kokeneelta osaajalta kiitosta. Yhdessä ideoidaan ja suunnitellaan myös erilaisia irtiottoja työarjesta. – Ongelmatilanteissa löytyy aina apua, ketään ei jätetä yksin pakertamaan. Työyhteisö virkistäytyy myös yhdessä. Käydään teatterissa, liikutaan. Tällaista ohjelmaa on mukava olla järjestämässä.