“Kansainvälinen tunnettuus houkuttelee uusia asiakkaita” – Pekka Moilanen on luonut kansainvälisen uran Vertexillä

Pekka Moilanen valmistui Tampereen teknillisestä yliopistosta konetekniikan diplomi-insinööriksi vuonna 2007. Insinööriopintojen ensi hetkinä Moilanen tajusi, että hänestä ei koskaan tule suunnittelijaa. Moilanen löysikin heti valmistumisen jälkeen paikkansa Vertexin myyntitiimistä. 

 

Työpaikkablogi

Kesäkuu 2023

– Tiesin aina, että minusta ei tule suunnittelijaa. Minun aivoni eivät vain ole siinä asennossa, että minua motivoisi hieroa pieniä yksityiskohtia. Pidän enemmän isompien kokonaisuuksien miettimisestä. Tykkään myös sosiaalisista jutuista ja ihmisten kanssa olemisesta, joten myyntityö oli minulle luonnollinen valinta, Moilanen kertoo.

Sosiaalisuuden lisäksi Moilanen on aina ollut avoin uudelle ja kiinnostunut tarttumaan uusiin haasteisiin. Työskenneltyään kuusi vuotta myyntipäällikkönä Vertexillä Moilaselle tarjoutui mahdollisuus lähteä USA:han toimitusjohtajan rooliin. Hänen vastuinaan olivat myynti, markkinointi ja yrityksen käytännön johtamiseen liittyvät asiat. Tuolloin hän kiinnostui enemmän markkinoinnista.

– Kun siirryin USA:n toimistolle, siellä ei ollut myynti- ja markkinointitiimiä. Lähdin ensin tekemään perinteistä myyntiä, kunnes ymmärsin, että markkinointi on se mihin meidän pitää satsata.

 

Innostus markkinointiin heräsi USA:ssa

USA:ssa Moilanen törmäsi positiiviseen ongelmaan. Yhteydenottoja tuli paljon ja Vertexistä oltiin yleisesti kiinnostuneita. Monet yhteyttä ottaneista eivät kuitenkaan ymmärtäneet Vertexin tuotteiden ja palveluiden hyötyjä, sillä verkkosivut ja muut markkinointimateriaalit eivät antaneet riittävän kattavaa kuvaa kokonaisuudesta. Asioita piti selittää paljon puhelimitse, ja aikaa kului paljon vääränlaisten liidien käsittelyyn. 

– Innostuin tekemään enemmän markkinointia, jotta minun ei tarvitsisi tehdä sitä niin paljoa puhelimessa. Aloin opiskella markkinointia kirjoista ja verkkoaineistoista myynnin ohessa ja vapaa-ajalla. Rakensin markkinointistrategian ja sen ympärille automaatiosysteemin. Innostuin muutenkin markkinoinnista enemmän. 

Neljä vuotta myöhemmin Moilasen perhe muutti jälleen. Asiat saatiin Vertexin kanssa sovittua nopeasti, ja Moilanen lähti perheensä kanssa Saksaan – tällä kertaa puhtaasti markkinoinnin tehtäviin. Moilanen lähti jalkauttamaan kehittämäänsä markkinointistrategiaa Vertexille globaaliin käyttöön.

– Systeemi perustuu inbound-markkinointiin. Siinä luodaan mielenkiintoisia sisältöjä, joilla saadaan meille potentiaaliset asiakkaat löytämään meidät. Käytetään verkkosivuja konvertointiin. Siihen liittyy paljon yksityiskohtia, mutta tärkeimpänä sellainen suppiloajattelu: pyritään auttamaan oikeita ihmisiä löytämään meidät sen sijaan, että me löytäisimme heidät.

Koronavuonna 2020 Vertexin henkilöstössä tapahtui muutoksia, ja samaan aikaan Moilasen perhe päätti palata Suomeen. Moilasen vastuu Vertexin markkinoinnista kasvoi entisestään. Hänen vastuulleen tulivat aikaisemman globaalin markkinoinnin lisäksi  mm. markkinointitiimin johtaminen ja kotimaan markkinointi. 

 

Vapaus tehdä asioita omalla tavalla

Suomessa Moilanen sai ympärilleen osaavan tiimin, josta löytyy yleisen markkinointiosaamisen lisäksi myös graafista- ja video-osaamista. Moilainen on myös itse vahvasti kädet savessa. Hänen vastuualueelleen kuuluu Vertexin markkinointi ja sen johtaminen. Tiimin esihenkilönä hän varmistaa, että tiimillä on resurssit ja realiteetit onnistua omassa työssään. Hän pyrkii myös varmistamaan, että tiimin työ pysyy mielekkäänä kaikille. Siinä isona apuna on ollut Vertexin yleinen positiivinen suhtautuminen markkinoinnin ideoihin ja ajatuksiin.

– Olen itse sellainen, että tartun avoimin mielin erilaisiin haasteisiin. Esimerkiksi kun minua kysyttiin jenkkeihin vetämään toimistoa, en kauhean kauaa sitä miettinyt. Aika hanakasti täälläkin kokeillaan uusia juttuja. Olen tiimillenikin sanonut, että jos tulee mahdollisuus, niin kokeillaan. Jos menee metsään, niin peruutetaan sitten pois, Moilanen naurahtaa. 

Positiivisen suhtautumisen lisäksi myös vapaus tehdä ja kokeilla ovat tehneet Moilaseen vaikutuksen. 

– Mitä ikinä lähteekään kokeilemaan, niin siihen saa kyllä aika vapaat kädet. Täällä on todella vähän hierarkiaa. Töitä voi tehdä omalla tavallaan, kunhan vaan pääsee asetettuihin tavoitteisiin. Siitä itse olen tykännyt todella paljon. 

 

Markkinointitiimissä opitaan toisilta

Moilanen on kokenut työn markkinoinnissa erittäin palkitsevaksi. Iso kiitos siitä kuuluu osaavalle tiimille, jonka kanssa työskentely on mukavaa.

– Meillä on aika erilaiset taustat. Olemme sopivan erilaisia, mutta kuitenkin sopivan samanlaisia. Meillä viljellään paljon huumoria ja hyvää meininkiä. Minulla ainakin on siitä hyvä fiilis, Moilanen kertoo.

Myös itse työ tiimin kanssa on palkitsevaa. Moilanen on innoissaan siitä, miten paljon hienoja asioita he ovat tiimin kanssa saaneet aikaan.

– Olemme saaneet Vertexin tunnettuutta lisättyä globaalisti ja sitä kautta on tullut paljon uusia asiakkaita. Luvut ovat olleet aivan huikeita. Saamme paljon yhteydenottoja, ja se miten meidät tunnetaan ja tiedetään kansainvälisesti on todella palkitsevaa. 

Moilasen mielestä on erityisen hienoa, että samalla kun tiimi saa onnistumisia, he voivat koko ajan oppia lisää toisiltaan. Moilanen on ollut innoissaan mm. siitä, että on päässyt oppimaan omalta tiimiltään videotuotannosta. 

– Videon tekemisessä on oma vaivansa, mutta kun sellaisen saa valmiiksi ja näkee miten se saa katselukertoja, niin se on tosi hienoa. Aluksi sitä lähtee ihan tyhjältä pöydältä, tietämättä mitä edes pitäisi tehdä. Sitten kun näkee miten se toimii, niin siitä kyllä tykkään, Moilanen päättää.