Räätälöityjä ratkaisuja uusiutuvan energian tuotantoon
Suomen Biovoiman tuote- ja tuotantojohtaja Toni Hiltunen kertoo mm. miten Vertex Flow mahdollistaa tehokkaampaa suunnittelua.
- Asiakaspuheenvuoro
- Asiakas: Suomen Biovoima Oy
- Toimiala: Biokaasun ja biometaanin teknologia- ja laitostoimittaja
-
Perustettu vuonna 2015 ja toimii Jyväskylästä käsin. Yritys on kasvanut nopeasti ja työllistää tällä hetkellä reilut 20 henkilöä. Toimii Suomen lisäksi myös muissa Pohjoismaissa, Baltian maissa ja Puolassa.
-
Tuotevalikoimaan kuuluvat kokonaisvaltaiset bioenergia- ja kiertotalousratkaisut, kuten biokaasulaitokset, biometaanin jalostusyksiköt, kaasun tankkausasemat sekä jätevedenpuhdistamoiden lietteenkäsittelyjärjestelmät.
-
Toimii teknologia- ja projektitoimittajana, joka suunnittelee ja toteuttaa laitokset räätälöidysti asiakkaan tarpeisiin hyödyntäen korkeaa suomalaista insinööriosaamista.
Jos kiinnostuit aiheesta, ota yhteyttä niin jutellaan aiheesta! Minulla on yli 15 vuoden kokemus tuotetiedon hallinnasta ja käyttöönottoprojektien läpiviennistä. Mietitään yhdessä miten teidän yrityksenne hyötyisi tehokkaasta tuotetiedon hallinnasta.
Jussi Saikkonen
Vertex-asiantuntija
0400-229119
jussi.saikkonen@vertex.fi
Vertex Flow on kotimainen PDM/PLM tuotetiedonhallinnan ohjelmistoratkaisu valmistavalle teollisuudelle, jonka avulla yrityksesi ajantasaiset tuotetiedot ovat samassa paikassa kaikkien käytössä. Toiminta nopeutuu ja päällekkäinen työ sekä virheet vähenevät. Tutustu Vertex Flow tuotetiedonhallintaohjelmistoon sekä Vertex G4 mekaniikkasuunnitteluohjelmistoon, jotka toimivat hajautetussa suunnitteluympäristössä.
Lisää tarinoita
Multi-tenant Orchestration Platform for Distributed Job Execution in Cloud and On-premises Environments
Multi-tenant Orchestration Platform for Distributed Job Execution in Cloud and On-premises Environments Vertex Systems have always offered Master´s Thesis opportunities to university students to support their academic and professional qualifications. There are...
Webinaari: Mallinnusklinikka 24.4.2026
Kuukauden viimeisenä perjantaina järjestettävillä Vertex G4 Mallinnusklinikoilla ratkomme arkipäivän mallinnushaasteita. Esittelemme miten käytännössä voit ratkaista jonkin mallinnukseen liittyvän pulman. Sinulla on myös mahdollisuus ehdottaa aiheita tulevissa...
Missasitko aiemmin pidetyn webinaarin?
Katso vanhemmat tallenteet YouTube-kanavaltamme tai webinaariarkistosta



