Champion Door Oy on toimittanut teollisuus- ja jako-ovia noin 60 maahan. Yrityksellä on toimistot Pariisissa ja Dubaissa sekä myyjäverkostoa ympäri maailmaa. Kun myyjä on Japanissa, valmistus Nivalassa ja asennuksen johto Tikkurilassa, täytyy dokumenttien olla aina ajantasaisina kaikkien saatavilla.

Asiantuntija-artikkeli

Elokuu 2021
Sami Poutanen
Toimitusjohtaja, Champion Door Oy

Vertex Systems Ajassa blogi

Toimitusjohtaja Sami Poutasen mukaan Champion Door tunnetaan hyvin tärkeimmissä asiakasryhmissä. Näitä ovat satamat, telakat ja lentokentät sekä puolustusvoimat eri maista. Tiedon täytyy siirtyä sujuvasti aina myynnin ensikontaktista asennukseen Pohjois-Pohjanmaalta Kaukoitään ja takaisin.

”Kaikki tuotteet valmistetaan yksilöllisesti mittojen mukaan. Kun myymme lentokenttäovia Australiaan, kestää pelkkä merikuljetus kahdeksan viikkoa. Tuolloin prosessissa ei ole varaa virheisiin”, Poutanen kertoo.

Sujuvat prosessit luovat toiminnan selkärangan. Champion Doorin myynti, suunnittelu, tuotanto, asennus ja huolto löytävätkin kaikki dokumentit samasta paikasta sijainnista riippumatta. Myynti voi luottaa sujuvaan tiedonsiirtoon ihmisten ja järjestelmien välillä, kun tiedon etsimiseen, siirtelyyn tai tarkistuksiin ei mene aikaa. Kun prosessien eri vaiheet ovat kustannustehokkaita, antavat ne hyvän selkänojan myös hinnoittelulle.

Nopeaa ja tarkkaa tarjouslaskentaa

Champion Doorin valmistamat nosto-ovet ovat suurimmillaan 50×60 metriä, mutta kokorajoituksia ei periaatteessa ole. Kaikki tuotteet valmistetaan yksilöllisesti käyttötarkoituksen ja mittojen mukaan. Kilpailijoita, jotka pystyvät edes 20×20 metrin kokoisen perusoven valmistukseen, on maailmalla pieni määrä. Poutasen mukaan Champion Door tunnetaan alalla ja se osallistuu jatkuvasti tärkeimpiin tarjouskilpailuihin. Tarjouslaskenta on keskitetty Dubaihin.

”Meillä on prosessi, jossa yhdistämme suunnittelu- ja hintatiedot tarjoukseen. Aivan kaikkea ei voi automatisoida, koska lähes jokainen tuote on uniikki. Silti saamme tarjouksen lähtemään vain parissa päivässä, kun ilman ohjelmia puhuttaisiin viikoista. Meidän onkin tarkoitus laajentaa suunnittelu- ja hinnoittelutyökalujen käyttöä uusiin tuoteryhmiin”, Poutanen kertoo hyvistä kokemuksista.

Myyjä perustaa projektin ja dokumentoi lähtötilanteen, kun kauppa on sovittu. Myynnin katselmointiin osallistuu edustajia suunnittelusta, tuotannosta, materiaalihankinnasta, laadusta ja asennuksesta. Myyjä osallistuu katselmukseen omasta sijainnistaan, tuotanto Nivalasta ja asennus Tikkurilasta. On ensiarvoisen tärkeää, että dokumentointi on ajantasaista ja kaikkien saatavilla, kun prosessi etenee tuotantoon tai asennukseen. Prosessin tehokkuus vaikuttaa myös saatuun katteeseen.

”Myyjä on mukana prosessin jokaisessa vaiheessa ja tiedon, kuvien ja dokumenttien määrä lisääntyy prosessin edetessä. Yhteinen työkalu vähentää virheitä ja tukee sekä myyntiä että johtamista. Systemaattinen toimintatapa tehostaa läpimenoaikaa”, Poutanen toteaa.

Jos kiinnostuit aiheesta, ota yhteyttä. Mietitään yhdessä miten voisimme parantaa teidän yrityksenne tuottavuutta nykyaikaisilla työkaluilla.

Timo Peura
Vertex-asiantuntija
040-8600940
timo.peura@vertex.fi

Timo Peura

Vertex Systems on suomalainen suunnittelun ja tiedonhallinnan ohjelmistoratkaisujen toimittaja. Vertex-ohjelmistojen avulla nopeutat suunnittelua, vähennät suunnitteluvirheitä ja parannat tuottavuutta. Tutustu Vertex G4 mekaniikkasuunnitteluohjelmistoon sekä Vertex Flow tuotetiedonhallintaohjelmistoon, jotka toimivat hajautetussa suunnitteluympäristössä.

Lue lisää

Tekoälykehitys on täydessä vauhdissa Vertexillä

Tekoälykehitys on täydessä vauhdissa Vertexillä

Vertex käynnisti tekoälykehityksen pari vuotta sitten kahden diplomityön voimin. Ohjelmistosuunnittelija Joonas Hyvärisen diplomityö keskittyi koneoppimiseen, luoden toimivan mallin kappaleiden geometrian tulkintaan ja yhdistämiseen. Hyvärinen uskoo tekoälyn mullistavan lähivuosina CAD-suunnittelun, tehostaen työprosesseja, säästäen aikaa ja parantaen tarkkuutta.

Teollisuus 4.0. tulee –  oletko valmis?

Teollisuus 4.0. tulee – oletko valmis?

Onko yrityksesi kiinni juoksija vai edelläkävijä edetessämme neljännen teollisen vallankumouksen aikaan? Jari Kaivo-ojan mukaan yritysten kannattaisi pysähtyä miettimään tarkasti, ovatko ne varautuneet riittävän hyvin uuteen digitaalisen vallankumouksen aikakauteen.

Dataa, tekoälyä ja hyppyjä tuntemattomaan

Dataa, tekoälyä ja hyppyjä tuntemattomaan

Dataa on nykyään maailma tulvillaan, mutta tieto on valtaa vasta, kun sitä osataan käyttää. Kyse on siitä, millä tavoin data ja analytiikka saadaan palvelemaan liiketoiminnan ja ihmisten tarpeita. “Voidaan kehittää vaikka minkälaisia malleja ja työkaluja, mutta se kaikki on turhaa, elleivät ihmiset ota niitä päivittäiseen käyttöön”, korostaa Outokummun digitaalinen strategi Kristiina Tiilas.