Netled muuttaa ruoantuotannon tulevaisuutta

 

Vertikaaliviljely auttaa tuottamaan ruokaa tehokkaasti, mutta ekologisesti ilman keinotekoisia suojeluaineita. Pirkanmaalainen Netled on vertikaaliviljelyssä tarvittavan teknologian suunnittelun ja rakentamisen pioneeri Suomessa.

Asiantuntija-artikkeli

Maaliskuu 2022
Toni Ryhänen
Netled Oy

toni ryhänen

Vertikaalisessa eli monikerrosviljelyssä ruokaa tuotetaan kasvihuoneessa suljetussa ekosysteemissä, jossa kasveja viljellään päällekkäin useissa eri kerroksissa. Vertikaaliviljelyssä vettä kuluu 95 prosenttia vähemmän kuin ulkoviljelyssä, keinotekoisia suojeluaineita ei ollenkaan.

Netledin juuret ovat 1980-luvun suomalaisessa tomaatissa. Esa Kiviojan perustamasta tomaattitilasta kasvoi vähitellen Suomen ensimmäinen täysin orgaaninen tomaattitila 2000-luvulla. Kun Kivioja eläköityessään myi viljelytoiminnan, seuraava sukupolvi jatkoi isänsä jalanjäljissä. Tomaattien sijaan he päättivät kuitenkin keskittyä teknologiaan, jonka avulla vihanneksia voidaan viljellä vertikaalisesti kasvihuoneissa.

Toni Ryhänen tuli Netledille töihin sähkösuunnittelijaksi vuonna 2017. Yksi hänen ensimmäisiä työtehtäviään oli etsiä Netledille kumppani sähkösuunnitteluun. Ryhäsen ei onneksi tarvinnut lähteä liikkeelle tyhjästä, sillä hän tiesi Pirkanmaalta jo valmiiksi ainakin yhden potentiaalisen kandidaatin: Ryhänen oli saanut ensikosketuksensa Vertexin ohjelmistoihin jo vuonna 2008, jolloin hän työskenteli Hyvinkäällä hissivalmistaja Koneen palveluksessa sähkösuunnittelijana. Koneella kaikki sähkösuunnittelu oli toteutettu Vertexillä.

Ryhänen tiesi etukäteen Vertexin ohjelmistot, mutta eipä sitten juuri mitään muuta yrityksestä. ”Teimme Netledillä tuolloin 2017 jonkin verran LED-lamppujen designiä ja tätä tarkoitusta varten Vertex G4 -mekaniikkasuunnitteluohjelmisto oli puolestaan jo osoittautunut oivalliseksi työvälineeksi.”

netled vertex

Teknologiajohtaja Toni Ryhänen tutkimassa viljelylaitteistojen toimintaa työpaikallaan Netledin toimipisteessä Pirkkalassa.

Yhteistyössä kohti tulevaisuutta

Vertexin ja Netledin yhteinen tarina syventyi entisestään, kun Netled ryhtyi teknologiajohtajaksi nousseen Ryhäsen johdolla kehittämään omaa vertikaaliaan eli kasvien sisäkasvatukseen soveltuvaa laitteistoa. Tuolloin Netledillä huomattiin, että tuotetiedonhallintatyökalu Vertex Flow oli kuin luotu tällaisten laitteistojen ylläpitämistä varten.

”Meille tulee järjestelmään tuhansia tuotenimikkeitä. Luulenpa, että ilman Vertex Flow’ta kenelläkään meistä Netledillä ei pysyisi enää lapasessa tuotehallinta tai nimikemäärien ylläpito. Kaikki tuote- ja nimikejärjestelmien ylläpitoon liittyvä hoituu Flow’ssa. Sen avulla voidaan myös seurata esimerkiksi tuotteiden elinkaaria.”

Netledin tulevaisuusvisio on kirkas ja teknologiajohtaja uskoo, että Vertex kulkee rinnalla auttamassa sen toteutumisessa.

”Haluamme olla alan markkinakärjessä kehittelemässä uusia innovaatioita, joiden avulla pystymme alentamaan asiakkaan hiilijalanjälkeä, mutta niin että asiakas pystyy samalla kasvattamaan tuottoaan. Tämän yhtälön toteuttamisessa haluamme olla maailman parhaiden joukossa.”

”Aina kun haluamme luoda jotain uutta, kysymme Vertexiltä, millaisia palveluita ja millaista osaamista heillä olisi tarjolla. Vertex on joustava ohjelmistotalo. Mikä parasta, Vertex on tässä lähellä Pirkanmaalla ja suomalainen. Ne ovat tärkeitä asioita.”

 

netled vertex

Netled Oy

 

  • Netled Oy on kokonaisvaltainen vertikaaliviljelyn asiantuntija, joka tarjoaa sekä palvelu- että teknologialiiketoimintaratkaisuja teollisen mittakaavan vihannes- ja yrttituottajille. Tarjooma koostuu Netledin kehittämästä Vera®-tuotantoteknologiasta sekä palveluliiketoiminnoista eli teknologiakonsultoinnista, hortonomipalveluista sekä laitospalveluista.
  • Yhtiö on perheyritys, jonka juuret ulottuvat 1980-luvulle Kiviojan perheen kasvihuoneyritykseen. Netled Oy perustettiin vuonna 2007 tekemään tuotekehitystä ja tutkimusta ledien soveltamisesta kasvien valotukseen. Vuoden 2011 sukupolvenvaihdoksen myötä Netled itsenäistyi omaksi teknologiayhtiökseen.
  • Netledillä on projektitoimituksia sekä kotimaassa että kansainvälisesti: Vera®-viljelyjärjestelmä on käytössä tai tulossa käyttöön Suomessa, Ruotsissa, Puolassa, Englannissa ja Kanadassa.
  • Netledillä on käytössä Vertex G4 suunnittelussa ja Vertex Flow tiedonhallinnassa ja Vertex ED sähkösuunnittelussa.

Jos kiinnostuit aiheesta, ota yhteyttä. Mietitään yhdessä miten voisimme parantaa teidän yrityksenne tuottavuutta nykyaikaisilla työkaluilla.

 

Timo Peura
Vertex-asiantuntija
0400-8600940
timo.peura@vertex.fi

Timo Peura

Vertex Systems on suomalainen suunnittelun ja tiedonhallinnan ohjelmistoratkaisujen toimittaja. Vertex-ohjelmistojen avulla nopeutat suunnittelua, vähennät suunnitteluvirheitä ja parannat tuottavuutta. Tutustu Vertex Flow  tuotetiedonhallintaohjelmistoon.

Lataa uusin e-kirjamme Teollisuus 4.0 tulee – oletko valmis?

Lue lisää

Tekoälykehitys on täydessä vauhdissa Vertexillä

Tekoälykehitys on täydessä vauhdissa Vertexillä

Vertex käynnisti tekoälykehityksen pari vuotta sitten kahden diplomityön voimin. Ohjelmistosuunnittelija Joonas Hyvärisen diplomityö keskittyi koneoppimiseen, luoden toimivan mallin kappaleiden geometrian tulkintaan ja yhdistämiseen. Hyvärinen uskoo tekoälyn mullistavan lähivuosina CAD-suunnittelun, tehostaen työprosesseja, säästäen aikaa ja parantaen tarkkuutta.

Teollisuus 4.0. tulee –  oletko valmis?

Teollisuus 4.0. tulee – oletko valmis?

Onko yrityksesi kiinni juoksija vai edelläkävijä edetessämme neljännen teollisen vallankumouksen aikaan? Jari Kaivo-ojan mukaan yritysten kannattaisi pysähtyä miettimään tarkasti, ovatko ne varautuneet riittävän hyvin uuteen digitaalisen vallankumouksen aikakauteen.