Mekaniikkasuunnitteluun kasvanut

 

Vanhempi suunnitteluinsinööri Jussi Keltaniemi on viihtynyt pirkanmaalaisen Anpapin palveluksessa pian parikymmentä vuotta. Tutut ja hyväksi havaitut ohjelmistot ovat osaltaan vaikuttaneet viihtyvyyteen.

Asiantuntija-artikkeli

Toukokuu 2022
Jussi Keltaniemi
Anpap Oy

vekaplan vertex

Jussi Keltaniemi valmistui Hämeenlinnan ammattikorkeakoulusta (HAMK) vuosituhannen taitteessa, ja solahti tekemään uraa kuivapaperikoneiden pariin lähes huomaamattaan.

– Olin ensimmäisessä opintojen jälkeisessä työpaikassani pienessä insinööritoimistossa. Buckeye -niminen yhdysvaltalainen kuivapaperikoneyritys tilasi meiltä alihankintana Yhdysvaltoihin valmistettavan kuivapaperikoneen osia, joita ryhdyin suunnittelemaan.

Anpapissa lähes alusta asti

Kun nämä työt olivat valmiit, Keltaniemeä pyydettiin alihankintatöihin yhdysvaltalaisyrityksen Suomen toimistoon Valkeakoskelle. Vastavalmistunutta ja työstään innostunutta insinööriä ei tarvinnut kahdesti houkutella.

Kun Buckeye oli lakkauttanut Suomen toimintonsa, päättivät toimipisteen silloiset vetäjät perustaa oman kuivapaperikonealan yrityksensä Valkeakoskelle. Anpap syntyi vuonna 2002.

Aluksi Anpap keskittyi lähinnä varaosamyyntiin ja tähän liittyvä pienimuotoinen suunnittelu toteutettiin alihankintana. Kun yritys oli toiminut reilun vuoden, vakituiselle suunnittelijalle avautui paikka. Jussi Keltaniemi palasi Buckeye Finlandin ajoilta tuttuihin toimistotiloihin Valkeakoskelle.

– Kun opiskelin Hämeenlinnassa, käytin sen aikaista KVertex mekaniikkasuunnitteluohjelmistoa ja miellyin siihen enemmän kuin esimerkiksi AutoCADiin. Anpapilla oli käytössä sama tuttu KVertex, joten työt lähtivät sujuvasti käyntiin.

Vertex mekaniikkasuunnittelu 3D

Energian hinnan nousu tuo haasteita

Korona-aika ja heti perään varoittamatta eskaloitunut Ukrainan kriisi ovat tehneet eurooppalaisesta liiketoimintaympäristöstä arvaamattoman. Tämä näkyy erityisesti toimialoilla, joilla tarvitaan sähkökomponentteja. Mullistukset vaikuttavat myös metalliraaka-aineiden hintaan.

Anpap ei ole poikkeus, mutta yrityksellä on eräs valtti puolellaan. Anpapin tärkeimmät yhteistyökumppanit ovat aina olleet länsimaissa. Pääosin suomalaisten alihankkijoiden käyttäminen on puolestaan ollut Anpapille periaatekysymys. Nämä tekijät varmistavat, että yrityksen tulevaisuushorisontti on pysynyt vakaana.

– Energian hinta Euroopassa nousee, mikä tulee valitettavasti näkymään lopputuotteen hinnassa, oli tuote mikä hyvänsä. Komponenttien ja raaka-aineiden tavarantoimittajille nykyinen tilanne on aiheuttanut haasteita. Ja kun kriisi iskee heihin, se jonkinlaisella viiveellä vaikuttaa myös meihin.

Vertex mekaniikkasuunnittelu 3D

Yhteistyö Vertexin kanssa hedelmällistä

KVertex on vuosien saatossa vaihtunut Vertex G4 mekaniikkasuunnitteluohjelmistoon, mutta suunnittelutyö rullaa Anpapin toimistossa ja kotikonttoreilla entiseen malliin ja tilauskirja on täynnä.

– Anpap on käyttänyt ohjelmistoa niin kauan kuin jaksan muistaa, ja olemme olleet siihen niin tyytyväisiä, ettei ole tullut mieleen lähteä kuikuilemaan, olisiko ruoho vihreämpää aidan toisella puolen.

Keltaniemi muistaa, miksi jo Anpapia edeltävänä aikana, CAD-aikakauden alussa, oli hänen työpaikallaan päädytty saman valmistajan ohjelmistoon.

– Vertexin käyttö- ja tukipalveluiden kieli on suomea ja läheinen maantieteellinen sijainti on logistisesti järkevä. Jos kumpi tahansa tarvitsee apua, Valkeakoskelle on lyhyt matka ja päinvastoin.

– Ratkaiseva tekijä oli myös se, että mukana kokonaispaketissa olivat komponenttikirjasto ja arkistointijärjestelmä. Jos olisimme tehneet tilauksen joltain toiselta ohjelmistotalolta, olisimme joutuneet maksamaan näistä palveluista erillistä optiolisää. Yhteistyömme on ollut hedelmällistä.

Jos kiinnostuit aiheesta, ota yhteyttä. Mietitään yhdessä miten voisimme parantaa teidän yrityksenne tuottavuutta nykyaikaisilla työkaluilla.

Timo Peura
Vertex-asiantuntija
040-8600940
etunimi.sukunimi@vertex.fi

Timo Peura

Vertex Systems on suomalainen suunnittelun ja tiedonhallinnan ohjelmistoratkaisujen toimittaja. Vertex-ohjelmistojen avulla nopeutat suunnittelua, vähennät suunnitteluvirheitä ja parannat tuottavuutta. Tutustu Vertex G4 mekaniikkasuunnitteluohjelmistoon sekä Vertex Flow tuotetiedonhallintaohjelmistoon, jotka toimivat hajautetussa suunnitteluympäristössä.

Lataa uusin e-kirjamme Teollisuus 4.0 tulee – oletko valmis?

Lue lisää

Tekoälykehitys on täydessä vauhdissa Vertexillä

Tekoälykehitys on täydessä vauhdissa Vertexillä

Vertex käynnisti tekoälykehityksen pari vuotta sitten kahden diplomityön voimin. Ohjelmistosuunnittelija Joonas Hyvärisen diplomityö keskittyi koneoppimiseen, luoden toimivan mallin kappaleiden geometrian tulkintaan ja yhdistämiseen. Hyvärinen uskoo tekoälyn mullistavan lähivuosina CAD-suunnittelun, tehostaen työprosesseja, säästäen aikaa ja parantaen tarkkuutta.

Teollisuus 4.0. tulee –  oletko valmis?

Teollisuus 4.0. tulee – oletko valmis?

Onko yrityksesi kiinni juoksija vai edelläkävijä edetessämme neljännen teollisen vallankumouksen aikaan? Jari Kaivo-ojan mukaan yritysten kannattaisi pysähtyä miettimään tarkasti, ovatko ne varautuneet riittävän hyvin uuteen digitaalisen vallankumouksen aikakauteen.