Vertex kehittyy Rapalan mukana

Maailman johtava viehevalmistaja Rapala valmistaa vuosittain useita miljoonia uistimia. Laitesuunnittelussa Rapala hyödyntää Vertexin suunnitteluohjelmistoja.

Asiakastarina

Ohjelmistolisenssien vuosisopimuksien hinnat maksavat itsensä moninkertaisesti takaisin esimerkiksi läpimenoaikojen lyhentymisenä.

Rapalalla on yhteensä kolme tehdasta, jotka sijaitsevat Vääksyssä, Sortavalassa ja Pärnussa. Juha Siltala työskentelee Vääksyn tehtaalla tehtaanjohtajana. Tehdas työllistää yhteensä noin 80 henkilöä.

– Rapalan ydinosaamisalueena on uistimien valmistus. Viime vuonna niitä tehtiin noin 9,5 miljoonaa, Siltala kertoo.

Tehtaanjohtaja Juha Siltala

Visuaaliset ja helppokäyttöiset ohjelmistot nopeuttavat työskentelyä

Vertex on ollut Rapalan kumppani aina 1980-luvun lopulta alkaen. Oman haasteensa Rapalan tuotantoon tuo se, ettei tehtaille voida ostaa suoraan mitään valmista laitetta tai konetta keneltäkään ulkopuoliselta valmistajalta. Sen sijaan laitteita on aina muokattava ja rakennettava itse uudelleen käyttötarkoitukseen sopivaksi. Rapalalla tällä hetkellä käytössä oleva laitesuunnittelun ohjelmistopaketti on Siltalan mukaan hinnaltaan ja ominaisuuksiltaan kilpailukykyinen.

– Vertexin tuotteista on ollut paljon hyötyä esimerkiksi liikeratatarkastelussa ja kaikessa muussakin, mitä koneesta katsotaan. Vertex on myös kehittänyt tuotteitaan asiakaspalautteen ja asiakkaiden tuomien haasteiden sekä ongelmien kautta. He ovat siinä hyvin niin sanotusti iholla, Siltala kuvailee.

– Paketti on myös kustannustehokas. Vuosittain ohjelmistolisensseihin käytettävä rahamäärä tulee moninkertaisesti takaisin erilaisten toimintojen ansiosta. Ohjelmistot ovat helppokäyttöisiä ja visuaalisia. Näin ollen esimerkiksi työkalujen suunnittelussa läpimenoaika on pienentynyt, Siltala kertoo.

Vertex on luotettava yhteistyökumppani

Yhdeksi Vertexin vahvuudeksi Siltala mainitsee kotimaisuuden ja sen, että asiakaspalvelua saa suomeksi. Siltala ja erityisesti koneita ja laitteita suunnitteleva henkilöstö ottavatkin mielellään yhteyttä Vertexiin aina, kun tarvetta tulee.

– Olen sanonut kaikille, että tuleen ei kannata jäädä makaamaan. Jos kysymyksiä on ja tietoa halutaan saada, niin silloin kannattaa ottaa yhteyttä suoraan HelpDeskiin. Apua, tukea ja turvaa saa aina. Asiakaspalvelu on toiminut mielestäni hyvin, Siltala kiittelee.

– Onhan markkinoilla muitakin kilpailijoita, mutta kyllä Vertex on aina sieltä sen pisimmän korren vetänyt, Siltala hymyilee.

– Yhteen lauseeseen kiteytettynä Vertex on luotettava yhteistyökumppani.

Rapala VMC Oyj on yksi kalastusbisneksen neljästä suuresta kansainvälisestä toimijasta.

  • Konsernilla on maailman suurin jakeluverkosto, globaalit tuotanto­resurssit ja halutuimmat brändit.
  • Jakeluverkosto kattaa yli 120 maata.
  • Rapala on globaali konserni, jonka liikevaihto on 275,4 miljoonaa euroa ja joka työllistää yli 2600 henkilöä.
  • Rapalalla on käytössä Vertex G4 laitesuunnittelussa ja Flow tiedonhallinnassa.

 

Vertex Systems on suomalainen suunnittelun ja tiedonhallinnan ohjelmistoratkaisujen toimittaja. Vertex-ohjelmistojen avulla nopeutat suunnittelua, vähennät suunnitteluvirheitä ja parannat tuottavuutta. Tutustu Vertex G4 mekaniikkasuunnitteluohjelmistoon sekä Vertex Flow tuotetiedonhallintaohjelmistoon.

Lisää tarinoita

Lämmityslaitteiden valmistaja Kaukora

Lämmityslaitteiden valmistaja Kaukora

Suunnittelutyö, joka Kaukoralla ennen vei tunteja, jopa päiviä, voidaan hoitaa nyt viidessä minuutissa Vertex suunnitteluautomaatilla. Aikaa ja vaivaa säästyy ja asiakkaatkin ovat olleet tyytyväisempiä.

Nostolaitteita valmistava Scanclimber

Nostolaitteita valmistava Scanclimber

Erilaisia nostolaitteita valmistavalla Scanclimberilla tarvittavat tiedot ja dokumentit liikkuvat sujuvasti myynnin ja tuotannon välillä Vertexin CAD- ja tuotetiedon hallintajärjestelmien avulla.