Tulevaisuus tehdään Vertexillä

Työpaikkablogi

Lue vertexläisten ajatuksia ja kokemuksia työstään Vertexillä.

Kansainvälinen tunnettuus houkuttelee uusia asiakkaita

Kansainvälinen tunnettuus houkuttelee uusia asiakkaita

Pekka Moilanen valmistui Tampereen teknillisestä yliopistosta konetekniikan diplomi-insinööriksi vuonna 2007. Insinööriopintojen ensi hetkinä Moilanen tajusi, että hänestä ei koskaan tule suunnittelijaa. Moilanen löysikin heti valmistumisen jälkeen paikkansa Vertexin myyntitiimistä.

Kehitys tapahtuu yhdessä asiantuntijoiden kanssa

Kehitys tapahtuu yhdessä asiantuntijoiden kanssa

Timo Tulisalmi suhtautuu ohjelmistojen kehittämiseen intohimoisesti: hän innostuu helposti uusista teknologioista ja alan uusimmista trendeistä. Samalla hänellä on teknologiajohtajana myös toinen tärkeä tavoite. Hän haluaa olla hyvä johtaja.

Diplomityöt kevät 2021

Diplomityöt kevät 2021

Diplomitöitä taas uunista ulos!   Viime keväänä iloitsimme Vertexillä, kun saimme monta uutta diplomi-insinööriä joukkoomme ja meille tehtyjen diplomitöiden määrä kasvoi. Tänä keväänä saamme olla samasta syytä jälleen iloisia. Meidän Vertex-nuoret Juhana, Joonas,...

Vertexin opiskelijapolulla, osa 3: Antti Heinonen

Vertexin opiskelijapolulla, osa 3: Antti Heinonen

Blogisarjamme kolmannessa ja viimeisessä osassa tutustumme Antti Heinoseen, jonka polku Vertexillä alkoi 2018. Blogisarjamme aiemmissa osissa kerroimme opiskelijapoluista, jotka alkoivat kesätöistä. Antti sen sijaan tuli Vertexille suoraan tekemään diplomityötä.

Asiantuntijat

Lue vertexläisten ja yhteistyökumppaneidemme ajatuksia tulevaisuuden suunnitteluratkaisuista ja tekniikan kehittämisestä.

A framework for release management planning in application integration

A framework for release management planning in application integration

In this blog post, Niilo tells about his master’s thesis and how it came to be. The integration of Vertex BD and Vertex Sync presents significant challenges in release management due to notable differences in release cycles, versioning, architectures, and deployment strategies between the applications. Initially, the idea was to address these challenges by crafting release management guidelines for the integration that would ensure sustainable compatibility upkeep.

AI-driven profile joint selection

AI-driven profile joint selection

In his blog, Jere discusses his thesis journey at Vertex, where he focused on using machine learning techniques to identify and suggest appropriate joints for connecting different profiles. Based on this, Jere has been developing an AI tool, which helps streamline users’ day-to-day work.

Näköalapaikalla

Ajatuksia teollisuuden kilpailukyvyn takaamisesta, tekniikasta ja teknologiasta. Tulevaisuus edellä.

Tekoälykehitys on täydessä vauhdissa Vertexillä

Tekoälykehitys on täydessä vauhdissa Vertexillä

Vertex käynnisti tekoälykehityksen pari vuotta sitten kahden diplomityön voimin. Ohjelmistosuunnittelija Joonas Hyvärisen diplomityö keskittyi koneoppimiseen, luoden toimivan mallin kappaleiden geometrian tulkintaan ja yhdistämiseen. Hyvärinen uskoo tekoälyn mullistavan lähivuosina CAD-suunnittelun, tehostaen työprosesseja, säästäen aikaa ja parantaen tarkkuutta.

Teollisuus 4.0. tulee –  oletko valmis?

Teollisuus 4.0. tulee – oletko valmis?

Onko yrityksesi kiinni juoksija vai edelläkävijä edetessämme neljännen teollisen vallankumouksen aikaan? Jari Kaivo-ojan mukaan yritysten kannattaisi pysähtyä miettimään tarkasti, ovatko ne varautuneet riittävän hyvin uuteen digitaalisen vallankumouksen aikakauteen.

Dataa, tekoälyä ja hyppyjä tuntemattomaan

Dataa, tekoälyä ja hyppyjä tuntemattomaan

Dataa on nykyään maailma tulvillaan, mutta tieto on valtaa vasta, kun sitä osataan käyttää. Kyse on siitä, millä tavoin data ja analytiikka saadaan palvelemaan liiketoiminnan ja ihmisten tarpeita. “Voidaan kehittää vaikka minkälaisia malleja ja työkaluja, mutta se kaikki on turhaa, elleivät ihmiset ota niitä päivittäiseen käyttöön”, korostaa Outokummun digitaalinen strategi Kristiina Tiilas.

Tuotetiedonhallinta voi avata oven liiketoiminnan kasvuun

Tuotetiedonhallinta voi avata oven liiketoiminnan kasvuun

“Yrityksen kaikissa tärkeissä prosesseissa pitää pystyä kuljettamaan tietoa digitaalisesti prosessin eri vaiheissa läpi koko ketjun. Tiedon pitäisi myös olla helposti kaikkien sitä tarvitsevien saatavilla.  
Sitten kun asiat ovat yrityksessä näin hyvällä mallilla, alkaa tapahtua pieniä ihmeitä: aikaa, rahaa ja resursseja alkaa säästyä esimerkiksi turhien reklamaatioiden käsittelyltä”, kertoo Antti Sääksvuori.

Kyberturvattomuus on liiketoimintariski

Kyberturvattomuus on liiketoimintariski

”Digitaalisen turvallisuuden uhat ovat osa liiketoimintariskiä ihan samalla tavalla kuin likviditeettiriski tai häiriöt logistiikkaketjussa ovat liiketoimintariskejä”, kertoo Peter Sund Suomen kyberteollisuuden edunvalvontajärjestöstä. Yritysten kannattaakin tehdä riskiarvioita siitä, kuinka vakavan haitan yrityksen digitaalisissa palveluissa tai infrastruktuurissa tapahtuva häiriö voi aiheuttaa tuotannon jatkuvuudelle.

Webinaarit, tapahtumat ja uutiset

Opi uutta osallistumalla tapahtumiimme. Webinaari on verkossa toteutettu virtuaalinen tapahtuma, johon voit osallistua näppärästi omalta tietokoneelta, puhelimelta tai tabletilta.

Webinaari: Vertex G4 Mallinnusklinikka 29.11.2024

Webinaari: Vertex G4 Mallinnusklinikka 29.11.2024

Kuukauden viimeisenä perjantaina järjestettävillä Vertex G4 Mallinnusklinikoilla ratkomme arkipäivän mallinnushaasteita. Esittelemme miten käytännössä voit ratkaista jonkin mallinnukseen liittyvän pulman. Sinulla on myös mahdollisuus ehdottaa aiheita tulevissa...

Webinaari: Sähköosien rakenteet Vertex Flow’ssa ke 20.11.

Webinaari: Sähköosien rakenteet Vertex Flow’ssa ke 20.11.

Tervetuloa webinaariin, jossa esittelemme sähköosien rakenteita Vertex Flow -tuotetiedonhallintaohjelmistossa. Usein tuotteet eivät ole pelkästään mekaanisia kokonaisuuksia, vaan niissä voi olla sähköisiä toimilaitteita, pneumatiikkaa sekä myös hydrauliikkaa. Kun...

Vertex-stipendit 2024

Vertex-stipendit 2024

Uusi Vertex-stipendi opiskelijoille on jaettu. Stipendin saaja on 4. vuoden rakennusarkkitehtiopiskelija Tiia Tero Oulun ammattikorkeakoulusta. Onnea Tiia!

Opiskelijastipendit 2024

Opiskelijastipendit 2024

Haluamme tukea tekniikan alan opiskelijoita ja innostaa käyttämään Vertex-ohjelmistoja suunnittelutyössä. Jaamme vuoden 2024 aikana stipendejä kannustukseksi Vertex-ohjelmistolla tehdystä työstä. Hakuaikaa on koko vuosi, lue lisää!

Vertex-stipendit 2023

Vertex-stipendit 2023

Vuoden 2023 kolmas Vertex-stipendi opiskelijoille on jaettu. Stipendin saaja on rakennustekniikan insinööriksi opiskeleva Eerik Jokitalo Oulun ammattikorkeakoulusta. Onnea Eerik!

Opiskelijatarina: Jussi Komulainen

Opiskelijatarina: Jussi Komulainen

Vertex-stipendillä palkittu tuore konetekniikan insinööri Jussi Komulainen tutustui Vertexiin opintoihin kuuluvan projektityön kautta. Sittemmin Vertex-osaaminen on avannut hänelle hienoja mahdollisuuksia alkavalle uralle.

Vertex-stipendit 2022

Vertex-stipendit 2022

Tämän vuoden toinen Vertex-stipendi opiskelijoille on jaettu. Stipendin saaja oli rakennusinsinööriksi opiskeleva Mikko Rantala Turun ammattikorkeakoulusta. Onnea Mikko!

Missasitko jonkin muun aiemmin pidetyn webinaarin? Katso vanhemmat tallenteet 

tai