Tulevaisuus tehdään Vertexillä
Työpaikkablogi
Lue vertexläisten ajatuksia ja kokemuksia työstään Vertexillä.
Vertexin opiskelijapolulla, osa 1: Juhana Rajala
Vertexillä on pitkä historia ohjelmistojen kehittämisestä ja tulevina vuosina tarvitsemme paljon uutta osaamista taloon. Tästä syystä kasvatamme ja kehitämme systemaattisesti Vertex-ohjelmistokehitykseen nuoria osaajiamme tulevaisuuden huippuammattilaisiksi. Apuna tässä toimii Vertexin opiskelijapolku, jonka kautta moni Vertex-nuori on kulkenut aina kesätöistä alkaen vakituiseen työpaikkaan saakka.
Vuosien osaamista siirtämässä
Vertexillä osa henkilöstöstä on viihtynyt pitkään ja eläköitymisiä tapahtuu tulevina vuosina yhä enemmän. On ilahduttavaa, että talo on tarjonnut pitkäaikaisille Vertexläisille monipuolisia tehtäviä ja projekteja, joissa kasvattaa omaa osaamistaan. Pitkät työurat kertovat myös mukavasta työporukasta, jonka kanssa viihdytään.
Valmistumisen juhlaa – kolme diplomityötä ja yksi pro gradu -työ
Tämä kevät on ollut Vertexillä valmistumisen juhlaa. Kolme diplomityötä on saatu kansiin ja yksi gradu on purkitettu. Haastattelin meidän nuoria valmistuneita; Arttu Halosta, Pasi Hokkasta, Anu Tolvasta ja Veera Louhivuorta. He kertoivat opinnäytetöidensä kirjoittamisen vaiheista ja työskentelystään Vertexillä.
Kesäretki Lukkolahteen
Kesätyöntekijät ja muut uudet vertexläiset sekä perehdyttäjät suuntasivat Lukkolahteen torstaina 13. kesäkuuta. Kesäretkelle sattui vähän pilvinen ja tuulinen päivä, mutta eipä ollut hyttysiä. Päivä oli ainakin omalla kohdallani elämyksiä täynnä menomatkasta lähtien, kun pääsin saareen isohkon veneen kyydissä ja vieläpä suoraan kotiani lähimmästä satamasta. Veneily on minulle harvinaista herkkua, eikä Näsijärvellä seilailusta ole muutenkaan ennen tätä reissua kertynyt kokemusta.
Tekniikkaa, teekkareita ja humanisti
Aloitin tällä viikolla kesätyöt Vertexillä yhdentoista muun kohtalotoverin kanssa. Osa on ollut täällä aiemminkin töissä, mutta monille tämä on ensimmäinen Vertex-kesä. Kesätyöntekijöissä on ainakin tietotekniikan, tuotantotalouden ja teknis-luonnontieteellisen opiskelijoita. Opiskelen itse suomen kieltä ja muun muassa viestintää, joten erotun hiukan joukosta. Töihini kuuluu sisällöntuotantoon liittyviä tehtäviä ja tutustun Vertexin tuotteista erityisesti G4-mekaniikkasuunnitteluohjelmistoon, jonka käyttämiseen tuotan ohjevideoita.
Voiko saaressa koodata?
Product backlogissa majailevien tuoteideoiden määrä on loputon ja mistään ei tunnu löytyvän aikaa kokonaan uusien näkökulmien, teknologioiden, menetelmien tai palvelujen tuottamiseksi. Juuri näissä uusissa hajatelmissa voisi kuitenkin piillä tulevaisuuden sankariominaisuudet, jotka helpottaisivat kaikkien arkea. Näistä lähtökohdista ja omassa Angular-workshopissa Markon puolihuolimattomasti heittämästä läpästä syntyi ajatus hackathonista, jonka tarkoituksena olisi unohtaa kaikki entinen ja astua kokonaisvaltaisesti pois mukavuusalueelta kenties vielä mukavammalle alueelle.
Asiantuntijat
Lue vertexläisten ja yhteistyökumppaneidemme ajatuksia tulevaisuuden suunnitteluratkaisuista ja tekniikan kehittämisestä.
Modern library interface
In his blog Matias tells how he modernized component library architecture. Besides renew process the new architecture was reviewed by using DCAR method.
Intelligent assembly constrains
In this blog post, Joonas goes over how his master’s thesis on assembly constraint classification was created for Vertex Systems. As a part of the thesis a classifier system was developed within the Vertex G4 CAD software. The work demonstrates how modern machine learning techniques, such as deep learning and the convolutional neural network architecture, can concretely be used to enhance productivity in CAD.
AI assisted document archiving
Juhana tells in his blog post how he came up with the idea of a machine learning based text document classifier and how it was implemented as a part of his master’s thesis. The application implemented utilizes tools from natural language processing (NLP) in order to label documents with matching keywords. This reduces the need for manual work and makes it possible to perform content based document search.
CAD is prior knowledge, what can we do with it?
Artificial Intelligence (AI) could help combine prior knowledge with novel product ideas intelligently to exploit their relationships fully. In the long term, AI agents will provide recommendations to enhance the CAD engineer’s cognitive ability to automatically generate an array of design alternatives. An example of productivity enhancement by AI has been recently developed within Vertex G4 mechanical design engineering software.
A Week of Vertex Cloud – Towards the Best Developer Experience
I had plenty of time during this this spring thanks to Covid-19 to build a Vertex Cloud proof-of-concept. The goal was to find the best suitable Cloud Architecture and developer tools for our purposes. I’ve personally followed the Spring Framework evolving over the last 5 -10 years in my own hobbyist projects. With that in mind and the fact Vertex developers have built their Java expertise over the past 20 years, the obvious first choice was to test the Spring Framework the #1 Java Framework.
Code and computer graphics join forces
Another look at the work of Vertex software development comes from Antti Heinonen. Heinonen coded his first computer game when he was still in elementary school, and later worked for Rovio while he studied. Alongside his interest in coding, Antti is passionate about computer graphics. At Vertex, Antti is free to put his expertise to use in developing our CAD software.
Näköalapaikalla
Ajatuksia teollisuuden kilpailukyvyn takaamisesta, tekniikasta ja teknologiasta. Tulevaisuus edellä.
Teräksenlujaa suunnittelua
Ruostumattomia säiliöitä eri toimialoille suunnitteleva Tankki Oy räätälöi kaikki tuotteensa asiakkaan tarpeiden mukaan. Tämä asettaa erityisiä vaatimuksia suunnitteluohjelmistolle. “Suunnitteluohjelmiston tärkein ominaispiirre on kuitenkin helppo määritellä. Se on helppokäyttöisyys”, toteaa Tankki Oy:n tekninen päällikkö Antti Sunell.
Työvaiheiden automatisoinnilla kustannustehokkuutta
”Työvaiheiden automatisoinnilla saadaan siirrettyä perussuunnittelun kuormaa pois suunnittelijoilta. Tällöin jää enemmän aikaa sellaisen työn tekemiseen, joka on asiakaskohtaisempaa ja spesifimpää, eli vaativampaa”, kertoo Vertex Systemsin ohjelmistoasiantuntija Heikki Käsnänen.
Mallipohjainen tuotemäärittely on tulevaisuutta
Mallipohjaisessa tuotemäärittelyssä on kyse 3D-mallintamisen viemisestä luonnolliseen lakipisteeseensä. Jukka-Pekka Rapinoja Metalliteollisuuden standardisointiyhdistyksestä visioi, että tulevaisuudessa suunniteltavasta kappaleesta tehtäisiin täydellinen 3D-masteri, joka sisältäisi kaiken suunnittelijoiden, tuotannon ja loppukäyttäjien tarvitseman informaation.
Tekoäly on kuin liikkuva maali
Tekoälyllä on jo niin iso rooli arjessa ja työelämässä, että emme aina edes tiedosta sen läsnäoloa. Yhä useammat arkiset toiminnot tapahtuvat tekoälyn toimesta, toteaa professori ja tutkimusjohtaja Kaisa Väänänen Tampereen yliopiston alaisuudessa toimivasta AI Hub’ista.
Mekaniikkasuunnitteluun kasvanut
Olemme käyttäneet Vertex-ohjelmistoa niin kauan kuin jaksan muistaa, ja olemme olleet siihen niin tyytyväisiä, ettei ole tullut mieleen lähteä kuikuilemaan, olisiko ruoho vihreämpää aidan toisella puolen, kertoo kuivapaperikonealan yrityksen, Anpapin, Jussi Keltaniemi.
3D-tulostamisella nopeutta ja kustannustehokkuutta
Teknologian kehittyminen tarjoaa jatkuvasti uusia käyttökohteita ja mahdollisuuksia 3D-tulostamiselle. Nykyään 3D-tulostusta hyödynnetään paljon tuotekehityksessä, testikappaleiden, pienoismallien ja varaosien valmistuksessa.
Webinaarit, tapahtumat ja uutiset
Opi uutta osallistumalla tapahtumiimme. Webinaari on verkossa toteutettu virtuaalinen tapahtuma, johon voit osallistua näppärästi omalta tietokoneelta, puhelimelta tai tabletilta.
Webinaari: Valokuvasta 3D-malliksi ja mallien käyttö Vertex G4:ssä ke 6.9.2023 klo 10-11
Tervetuloa webinaariin, jossa tarjoamme kattavan katsauksen valokuvien käytöstä 3D-mallien luomisessa ja niiden hyödyntämisessä Vertex G4:ssä.
Webinaari: Vertex Flow’n kokonaisvaltainen käyttö yrityksen eri osastoilla ke 30.8.2023 klo 10-11
Tervetuloa webinaariin, jossa esittelemme Vertex Flow’n kokonaisvaltaista käyttöä yrityksen eri osastoilla. Webinaarissa käydään läpi Vertex Flow’n eri käyttökohteita ja niiden hyötyjä. Saat yleiskuvan siitä, miten ohjelmisto voi tukea ja tehostaa työtä ja parantaa työnkulkua eri osastoilla, sekä miten sen avulla voidaan saavuttaa parempia tuloksia yrityksen toiminnassa.
Webinaari: Vertex Flow yrityksen dokumentaatiomateriaalin koostamisen apuna 31.5.2023 klo 10-11
Vertex Flow on kotimainen tuotetiedon hallinnan ohjelmistoratkaisu valmistavalle teollisuudelle. Vertex Flow kerää yrityksen kaiken tuotetiedon yhteen paikkaan, jolloin tuotetieto on aina ajantasalla ja niiden henkilöiden käytössä, jotka tietoa tarvitsevat. Yleensä...
Webinaari: Vertex Flow – Flow-integraatiot OSA 2 7.6.2023 klo 10-11
Webinaarissa tehdään katsaus Vertex Flow -tuotetiedonhallinnan mahdollisuuksiin integrointien toteutuksessa. Webinaarin ensimmäisessä osassa keskityttiin esittelemään integraatiotarpeita ja integrointiperiaatteita. Tässä webinaarin toisessa osassa sukelletaan...
Webinaari: Vertex G4 – Kokoonpanojen sujuva hallinta 10.5.2023 klo 10-11
Onko sinulla ongelmia kokoonpanomallien hallinnassa? Tuleeko usein kokoonpanomallien tekemisessä tilanne, että kokoonpanon ehdot ovat “punaisina”? Osat irti toisistaan, kokoonpanomalli “räjähtää”? Ratkaise-komentoa ei uskalla käyttää? Tai kokoonpanomallin muuttaminen...
Pohjoinen Teollisuus 2022
Tule tapaamaan meitä Ouluun Pohjoinen Teollisuus -tapahtumaan 18.-19.5.2022.
Vertex-käyttäjäpäivä Oulu 2021
Järjestämme Oulussa Radisson Blu -hotellissa Vertex-käyttäjäpäivän keskiviikkona 24.11.2021. Päivä on suunnattu rakennusalan suunnittelijoille/toimijoille ja sopii niin kokeneille ohjelmistojemme käyttäjille, kuin asiasta kiinnostuneille vasta-alkajille. 8.30...
Vertex-käyttäjäpäivät
Kohdataan kasvokkain Vertex-käyttäjäpäivillä! Vertex-käyttäjäpäivissä parannat Vertex-osaamistasi, kuulet ajankohtaisia puheenvuoroja alan ammattilaisilta sekä verkostoidut muiden Vertex-käyttäjien kanssa. Tilaisuudet on suunnattu kokeneille ohjelmistojemme...
Syksyn 2022 koulutuskurssit
Syksyn koulutustarjonta sisältää tuotekohtaisia kursseja Vertex-ohjelmistojen käyttäjille, sekä järjestelmän ylläpidon kursseja systeeminhoitajille.
Uusilla opeilla tehostat työskentelyäsi, joten koulutus maksaa itsensä varmasti takaisin. Tutustu kursseihin ja ilmoittaudu mukaan!
Kesätyöpaikat 2021
Vuoden 2021 kesätyöpaikkahakumme on päättynyt. Saimme tänä paikkoihin yhteensä noin sata hakemusta. Kiitos kaikille hakijoille!
No Results Found
The page you requested could not be found. Try refining your search, or use the navigation above to locate the post.
Missasitko jonkin muun aiemmin pidetyn webinaarin? Katso vanhemmat tallenteet
tai